Grano

”Myyntihenkilöstölle tämä oli iso kulttuurinen muutos”

Saimme hyvän herätyksen tähän päivään ja tulevaan

”Grano Oy:n myyntihenkilöstö havahtui lopullisesti siihen, mitä uudenlainen asiakkuuksien hoitaminen tarkoittaa käytännössä. Muutos näkyi erityisesti siinä, että opimme ennakoimaan paremmin asiakkaiden tarpeita ja samalla tarjoamaan palveluitamme laajemmin.”

Grano on asettanut tavoitteekseen nousta Suomen parhaiden B-to-B -myyntiorganisaatioiden joukkoon. Kuudes Aistin tehtävänä oli käynnistää toimintakulttuurin muutos ja saada ihmiset ymmärtämään, mitä se käytännössä tarkoittaa jokaisen päivittäisessä työssä. Haimme lisää systematiikkaa ja aloitteellisuutta ja sitä myös saimme. Ensimmäisten kuukausien kokemukset osoittivat, että ne tiimit, jotka lähtivät mukaan uuteen, ovat saaneet erinomaisia tuloksia.

”Opimme ennakoimaan paremmin asiakkaiden tarpeita.”

Moni asia muuttunut.
Mahdollisuuksia on enemmän. Kauppaa tehdään aktiivisesti. Olisiko aika tavata ja saada hyviä asioita aikaan.

Jätä puhelinnumerosi ja paras aika tavoittaa, niin käydään yhdessä läpi miten saamme hyvät aikomukset kasvua vauhdittavaksi toiminnaksi. 

Moni asia muuttunut.
Mahdollisuuksia on enemmän. Kauppaa tehdään aktiivisesti. On aika jälleen tavata ja aktivoitua.

Jätä puhelinnumerosi ja paras aika tavoittaa, niin käydään nopeasti läpi miten saamme selkerangan suoristettua organisaatiosta. Luodaan pelisuunnitelma ja pelataan tiiminä!